|
Aloitimme Sid Meier’s Railroadsin eli tuttavallisemmin junapelin pelaamisen lapsen kanssa marraskuussa 2007. Edellisenä vuonna ilmestynyt Railroads on visuaaliselta ilmeeltään päivitetty ja pelimuodoltaan yksinkertaistettu versio Sid Meierin vanhasta rautatieyrityssimulaatiosta Railroad Tycoonista. Samankaltainen modernisoitu versio Meierin legendaarisesta Pirates-pelistä julkaistiin paria vuotta aiemmin. Vaikutelmaksi jää, ettei rautatiepampun päivitys ole klassikkopelien ystävän silmissä yhtä onnistunut kuin merirosvojen. Mutta tuoreen pelaajan kannalta tällä ei ole merkitystä: Railroads on mukava virtuaalinen pienoisrautatie, jossa pääasiana on kiskojen ja höyryvetureiden asettelu sieviin maastoihin. Tätä alleviivataan pelin hauskassa alkuanimaatiossakin.
Siispä nollataan vaikeusaste ja heitetään leikkirahat ja matkustajatilastot menemään! Junapelin yksinkertaisimmassa time table -pelimuodossa saa rakentaa rautatietä, perustaa junavuoroja ja lisätä tehtaita kaupunkeihin ilman huolta huomisesta. Kassaa ei ole eikä junavuorojen kannattavuutta tarvitse miettiä. Kasvulla on kuitenkin rajansa ja junapelissäkin ne tulevat vastaan jossain vaiheessa. Kartat ovat Ranskan, Englannin tai Kalifornian kokoisten seutujen lautapelimäisiä luonnoksia, joiden kiskoittamisessa kuluu reippaalta höyryparonilta vain 15-30 minuuttia. Kaupunkien lisäksi kartoilta löytyy sahoja, kalasatamia, lammasfarmeja ynnä muita teollisen markkinatalouden peruspalasia, joiden kytkeminen toisiinsa on pikku logistikon tärkeimpänä tavoitteena. Junavuorojen luomiseen tarvitaan vanhemman apua – ainakin aluksi. Tavarankuljetuksen syvempi olemus alkaa kuitenkin avautua pelurille ennemmin tai myöhemmin. Mutta mikä on junapelin piilo-opetussuunitelma? Nelivuotiaan testaushenkilön käytön hyviin puoliin kuuluu se, että nuori peliarvioija osaa ilmaista näennäisesti triviaalitkin vaikutelmat selkeästi ja tunteella. Ensimmäisillä pelikerroilla lapsi reimuitsi asemien ja lastauslaitureiden rakentamisesta. Sitten huomion keskipiste siirtyi junavuorojen perustamiseen. Vanhat veturit osoittautuivat hitaiksi ja höyryäviksi, uusissa taas oli sähköä ja ne tekivät useammin nopeusennätyksiä. Vanhemmit pikkuveturit puhuttelivat nuorta junaparonia, joten melko paljon peliaikaa kului pikkuveturin hiipiessä rinnettä ylös täyden vaunulastin kanssa. Junissa voi kuljettaa matkustajia, postia ja tavaraa, ja junavuoron suunnitteluruudussa juniori kytki vaunuja suurella hartaudella. Pienoisrautatietä tarkkaillessa ilmeni myös, että ilman raaka-aineita tehtaat eivät tuota tuotteita. Teräkseen tarvitaan hiiltä, paitoihin villaa ja ruokaan viljaa, kalaa tai lehmiä – mutta mitä lehmille tehdään? O: Iskä, noista lehmistä tehdään ruokaa tuolla kaupungissa. V: Joo, siinä on semmonen karjavaunu siinä junassa. O: Ne viedään sinne tehtaaseen missä niistä tehdään ruokaa. Paloitellaanko ne siellä? V: Öö, totanoinniin... joo, niistä tehdään siellä ruokaa. On semmonen paikka kun teurastamo, jossa niistä eläimistä, jotka syödään, tehdään ruokaa. Se on aika monimutkainen se prosessi, että ei niitä ihan silleen suoraan paloitella. Mutta tavallaan joo. Se ois hyvä, että mahdollisimman iso osa niistä eläinten osista käytettäisiin hyväksi jotenkin - niin mutta muistatkos ne lampaat, niistähän leikattiin vain villat! Niitähän ei viedä tehtaaseen, eihän? Myöhemmin lapsipelaaja kiinnostui kylien koon kasvattamisesta. Kun yhteydet ovat kunnossa ja tavaraa liikkuu kiskoilla, pikkukylä kasvaa aikanaan kaupungiksi. Niinpä jätimme pelin junat ruokailun ajaksi taustalle puksuttamaan ja jälkiruoaksi pääsimme ihailemaan kukoistavia keskuksia perferiassa. Ehkä myös liikenneministeriö ja VR voisivat ottaa tästä oppia.
|
ide:' />