Neverwinter Nights. Tietyllä tavalla tuo peli, tai oikeammin tuo konsepti, on minun muusani moneen muuhunkin asiaan. Puhutaan Doomien wadeista mitä tahansa, on Neverwinter Nights ensimmäisiä pelejä jotka ovat tuoneet minun tietoisuuteni pelaajien itsensä tuottaman sisällön. Se onko tämä hyvä asia, kattaa varmasti monenlaisia näkökulmia, ja eittämättä niitäkin tullaan käsittelemään näillä sivuilla. Itse en osaa sanoa oikein muuta kuin että tähän asti itse pelaaminen on ollut pirun hauskaa.

Pidän Neverwinter Nightsin julkaisun aikakautta tientynlaisena kultakautena. Ainakin itselläni on tapana niputtaa samaan joukkoon myös Vampire-pelisarjan ensimmäinen osa. Peli, joka antaa pelaajalle mahdollisuuden tuoda sisältöä peliin. Kuinka moni tästä jaksaa innostua? Onneksemme, melkoisen moni.

Esimerkiksi tänä iltana meitä oli pikaisesti laskettuna viisi. Ehkä ylikin, ja ainakin mikäli tekniikka oilisi pelannut täydellisesti niin yksi enemmän. Ikäväkyllä tekniikaan ei aina voi luotaa, varsinkin jos osa siitä on itse pelin päälle virirtelltyä.  Mutta eipä tuo niin haittaa, sinällään, enemmänkin harmittaa.

Tämä kyseinen ilmiö, pelaajakuinnan oma osallistuminen, tosin antaa aihetta miettiä kyseisen pelin arvoja häkellyttävältä kantilta. _Jos_ ja tässä tapauksessa _kun_, pelillä on valta ja voima tuoda noin kuusi aikuiseen ikään ehtinyttä ihmistä uhraamaan perjantai-illan sosiaalisuutensa (tämä on satiiria, ymmärtänette) siihen, että he malttavat olla useita tunteja yhteydessä toisiinsa vain teamspeakin ja NWN-pelin kautta, niin eikö tämä ole nyt juuri sitä kaikkea mitä pidetään hieman outona ja pahana noin niinkuin yleisten okulaarien kautta katsottuna?